Kulttuuri kuuluu kaikille. Kulttuuri- ja taidejärjestöt ovat tuoneet esiin alan tarpeita, ja Vihreiden eduskuntavaaliohjelman yhtenä tavoitteena on nostaa kulttuurialan rahoitus 1% valtion budjetista. Allekirjoitan tavoitteen täysin. Kulttuuri- ja taidealat tarvitsevat rahoitusta, ja tämä on yksi tärkeimmistä keinoista siihen.
Sivistystä ei ole ilman kulttuuria. Kulttuuri on myös hyvinvointia. Kulttuuri on työllisyyttä. Kulttuuri on keinoja ilmaista itseään. Kulttuuri on yhteisöllisyyttä. Kulttuuri on uusien taitojen oppimista. Kulttuuri on mielenterveyttä.
Mieltäni kutkutti kovasti ystävänpäivänä julkaistu uutinen, jossa kerrottiin, että Mielenterveyden keskusliitto on julistanut vuoden kulttuuriteemaksi hevimusiikin. Mielenterveysbarometrin mukaan 95 prosenttia mielenterveyskuntoutujista on sitä mieltä, että kulttuuri sopii hyvin mielenterveysongelmien hoitamiseen. Kaikista suomalaisista käsityksen jakaa 60 prosenttia. Hevissä tartutaan synkimpiinkin aiheisiin, ja musiikki ja sen kokeminen auttaa tutkitusti käsittelemään tunteita ja vaikeita aiheita. Mm. Yle uutisoi aiheesta näin: https://yle.fi/a/74-20017755
On se sitten kirjallisuutta, käsitöitä, tanssia, kansanmusiikkia, teatteria, kuvanveistoa tai mitä tahansa muuta laajalta kulttuuri- ja taidealan kentältä, meidän tulee tiedostaa alan tuottama aineeton ja taloudellinen lisäarvo koko yhteiskunnallemme. Kulttuuri- ja taidealojen opetus, suora ja välillinen työllistäminen, kulttuuriperinteiden vaaliminen ja alan kokonaisarvostus pitää nostaa ansaitsemalleen tasolle. TAKU, taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö, tuo omilla sivuillaan hyvin esille alan itsensätyöllistäjien eli freelancereiden työnteon haasteet ja erilaisten työnteon muotojen vaikutukset mm. sosiaaliturvaan ja eläkevakuuttamiseen. Konkreettisina toimina alan työolosuhteiden parantamiseksi on lainsäädännön muuttaminen mahdollistamaan yhdistelmävakuutuksia ja työehtosopimuksia jotka turvaisivat riittävän turvan ja oikeudet.
Musiikki- ja kulttuuriperheessä kasvaneena arvostan kaikkea tätä. Esimerkiksi lapsuuteni kuvataidekoulu on antanut minulle paitsi oppeja, jotka muistan edelleen ja hyödynnän työssänikin, myös aikuisuuteen asti kestäneitä ystävyyssuhteita. Pianotunneista en juurikaan kostunut, olen selvästikin enemmän lyömäsoittaja ja harrastusmielessä viihdyn rumpusetin ääressä. Ja muuten, jos pitäisi nimetä suosikkibiisi, se olisi Led Zeppelinin ensimmäisen levyn ensimmäinen raita Good Times Bad Times.